”Clarus ja Gutta ovat venyneet hienosti kasvuumme” -Med Group-

Asiakkaan kasvu tuo taloushallinnolle omat haasteensa. Med Group Oy on Claruksen nuori ja dynaaminen asiakasyritys, joka on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana Suomen suurimmaksi ensihoitopalveluja tuottavaksi toimijaksi.  Clarus on ollut Guttan kanssa alusta saakka tukemassa asiakkaansa kasvua tuottamalla sille taloushallinnon palveluita. Clarus vastaa yrityksen kirjanpidosta, palkanlaskennasta ja osasta reskontraa, Gutta puolestaan talousjohtoa tukevista controller-palveluista.

Ulkoistetut palvelut ovat Med Groupille toimiva taloushallinnon jatke. Med Groupin talouspäällikkö Sanna-Mari Ovaska kiittelee toimivia ulkoistuspalveluita, jotka ovat säästäneet sekä aikaa että kustannuksia. ”Yrityskaupoilla hankittujen tytäryritystemme taloushallinto on otettu aina hyvin haltuun tilanteesta riippumatta. On positiivista, ettei esimerkiksi konserniyrityksiemme kirjanpitoa ole ripoteltu sinne tänne, vaan että se toimii yhdessä paikassa."

Kasvavan yrityksen taloushallinnon tarpeet muuttuvat usein kasvun eri vaiheessa, sillä yrityksen perustarpeet kehittyvät kasvun myötä. Kasvusta huolimatta Med Groupin hallinnollinen työ on tiivistynyt, sillä fuusioiden jälkeen sen 19 yhtiöstä on jäljellä enää yhdeksän. Muutokset ovat tarjonneet haasteita myös Clarukselle, sillä asiakkaan muuttuvista tarpeista on oltava tietoinen. ”Clarus ja Gutta ovat venyneet hyvin kasvuumme”, Ovaska toteaa  tyytyväisenä.