Kaikki ei ole kiinni rahasta

Kuluvan vuoden uutiset vanhustenhoidon epäkohdista ovat pysäyttäneet. Moni meistä on varmasti pohtinut, miten tällaisia tilanteita on päässyt syntymään ja mistä ongelmat oikeastaan johtuvat. Rahasta puhutaan paljon, mutta ehkä pitäisi puhua enemmän myös ihmisyydestä, johtamisesta ja tavasta kohdata toinen ihminen. Resurssit ovat luonnollisesti tärkeä osa laadukasta hoivaa. Hyvään hoivaan kuuluu kuitenkin myös paljon sellaista, mitä ei voi mitata euroissa. 

Helposti ajatellaan, että kaikki ongelmat ratkeavat lisäämällä rahaa. Ja toki, hoivatyössä resurssit ovat aidosti monin paikoin liian niukat. Sitä ei pidä vähätellä, mutta samaan aikaan on rehellisesti uskallettava sanoa ääneen myös toinen totuus: kaikki hyvä hoito ei synny euroista.

Ihmisyydelle ei löydy omaa budjettiriviä. Se näkyy kohtaamisissa ja siinä, miten vanhukselle puhutaan.

Pysähdytäänkö hetkeksi kuuntelemaan?
Katsotaanko silmiin vai kiirehditäänkö ohi?
Kohdataanko ihminen ihmisenä – vai tehtävänä?

Kaunis käytös ei vie enempää aikaa kuin töykeä käytös. Ystävällinen äänenpaino ei maksa mitään. Arvostava kohtaaminen ei edellytä lisämäärärahaa.

Arvostava kohtaaminen ei synny sattumalta

Taustalla vaikuttaa myös toimintakulttuuri. Se, millaiseksi työyhteisön arki on muotoutunut ja millaisia arvoja päivittäinen toiminta heijastaa.

Toimintakulttuuri ei kuitenkaan synny sattumalta. Sitä rakennetaan joka päivä, ja siinä johtamisella on keskeinen rooli. Hyvä johtaminen ei ole pelkkää työvuorolistojen tekemistä, vaan se on suunnan näyttämistä: millaista käytöstä arvostetaan, millaisiin toimintatapoihin kannustetaan ja miten työntekijöitä tuetaan työssään.

Monella sote-alan ammattilaisella ihmisyys, empatia ja vahva ammattietiikka ovat olennainen osa omaa ammatillista identiteettiä. Hyvä johtaminen vahvistaa näitä arvoja, mahdollistaa niiden toteutumisen myös kiireen ja paineiden keskellä sekä vaalii niitä osana työyhteisön toimintakulttuuria. Samalla työyhteisöön rakentuu kulttuuri, jossa arvostava kohtaaminen ei jää yksittäisten työntekijöiden varaan, vaan näkyy koko yhteisön tavassa toimia.

Ehkä kaikkein surullisinta on se, jos yhteiskunnassamme alkaa vallita ajatus, että kylmyys on kiireen väistämätön sivutuote. Ikään kuin ihmisarvosta voitaisiin tinkiä silloin, kun aikaa tai resursseja on liian vähän.

Minä en usko siihen.

Uskon, että hyvinvoiva yhteiskunta mitataan lopulta siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan silloin, kun kukaan ei katso. Hyvinvoivaa yhteiskuntaa ei mitata vain euroissa, vaan myös siinä, miten puhumme, kosketamme ja kunnioitamme toisiamme.

Rahaa toki tarvitaan, mutta raha yksin ei tee hoidosta ja hoivasta inhimillistä.

Sen tekevät ihmiset.

Kuvituskuva on luotu tekoälyn avulla.